Säästöt varhaiskasvatuksessa ja yleensä lapsiin liittyvissä asioissa saavat sappeni kiehumaan. On harmillista, että politiikassa ei pystytä katsomaan tarpeeksi pitkälle asioita ja niiden kumuloitumista vuosien saatossa. Huolestuttavat luvut lasten terveydessä ja psyykkisissä ongelmissa eivät ole laskusuunnassa. Silti leikataan juuri sellaisista asioista, jotka nimenomaan vaikuttavat näihin.
Me vanhemmat ruuhkavuosinamme teemme kovasti töitä ja pyrimme pitämään lapset leivässä. Monille vanhemmille työn ja lapsen kanssa vietetyn ajan yhteensovittamisessa on vaikeuksia. Työmatkat voivat olla pitkiä työpäivistä puhumattakaan. Näin ollen lapsen päivät hoitopaikassa, oli se sitten perhepäivähoito, päiväkoti tai muu ratkaisu, venyvät pitkiksi. Silloinhan lapsen tulee saada turvallinen ja hyvinvoiva ympäristö kyseisessä hoitopaikassa. Hänelle muodostuu oma ja hyvin tärkeä luottamussuhde hoitajiin ja muihin lapsiin.
(Toki tässä kohtaa voi myös kritisoida vanhempia, jotka pyhittävät aikansa työlle perheen sijaan. On katsottava peliin ja puntaroitava omaa ajankäyttöä ja sen vaikutuksia perhe-elämään sekä omaan jaksamiseen. Tässä en nyt lähde käsittelemään tätä asiaa sen enempää, vaan keskityn poliittisiin päätöksiin varhaiskasvatuksessa.)
Meillä on sellainen tilanne, että kunta on päättänyt lopettaa poikamme ryhmäperhepäivähoitopaikan. Tämä asia oli päätetty kunnanvaltuustossa suuremman linjauksen yhteydessä niin, etteivät kunnanvaltuuston jäsenet edes tietäneet päättäneensä samassa myös tämän idyllisen ryhmiksen kohtalosta. Paineet tehdä säästöjä ovat suuria ja kaikessa missä suinkin mahdollista, ajetaan "laitosmaisuuden" ts. edullisimpien kustannusten etuja. Tämän 11 -lapsisen, suloisen piparkakkutalon sijaan lapset sijoitetaan suureen, uuteen päiväkotiin, joka on rakenteilla. 120-paikkainen päiväkoti on laskettu olevan ideaalein hyötysuhteiltaan ja täten tällaisia on jatkossakin tarkoitus rakentaa. Monissa päiväkodeissa ryhmäkoot ovat sitä 20 lapsen luokkaa.
Kaikki lapset, jotka käyvät tätä ryhmistä ovat hyvin onnellisia hoitopaikastaan ja siellä jo lopettaneet lapset ikävöivät kovasti takaisin. 11 lapsen ryhmässä on kaiken ikäisiä ja kokoisia taapertajia. He leikkivät ja nahistelevat keskenään ja saavat toisistaan vaikutteita. Kolmen hoitajan läsnäolo ja ote työhön on aktiivista ja motivoitunutta. Tuosta 11 lapsesta ja heidän vanhemmista on muodostunut tiivis joukko, jossa jokainen tietää melko hyvin toisensa. Kevätjuhla pidettiin jopa yhden lapsen kotona. Lapset tuntevat toistensa vanhemmat jo hyvin nimeltä, joka kertoo myös sen, että vanhemmat ja lapset ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Pihamaalla vaihdetaan kuulumisia vanhempien ja hoitajien kesken, käydään läpi päivän kulkuja, haavereita ja hienoja onnistumisia. Sanotaanko niin, että kanssakäyminen on luonnollista ja sellaista, millaista sen pitäisikin olla. Hoitajat ovat lapsen kanssa koko ajan vuorovaikutuksessa, eikä niin kuin kuulin yhden päiväkodin osalta, että "pyritään kerran päivässä kontaktoimaan joka lapsen kanssa".
Perjantaina vein lapseni myöhemmin aamulla tuohon keltaiseen ihanaan puutaloon, joka hehkuu lämpöä ja turvaa. Lapset olivat omissa leikeissään. Poikani halusi myös minut hetkeksi mukaan leikkeihin. Yksi lapsi pyysi minua laittamaan hänen hiuspinnin paikalleen, toinen piti minulle käsinukkeshowta. Kun olin lähdössä, halasin poikaani. Mukaan halusivat ehdottomasti myös pari muuta tyttö- ja poika-palleroista. Ryhmähaliiii!! - oli niin suloista kun yhdessä halimme ja kaikilla oli hauskaa. Siitä oli mukava käynnistää päivä.
Surullisena mietin, kuinka tällainen hyvä lopetetaan. Monet vanhemmatkin ajattelevat nykyään niin, että päiväkodissa on oltava erilaisia aktiviteettihuoneita, mahdollisimman korkeasti koulutettuja hoitajia, sitä sun tätä. Pieni lapsi kun ei kaipaa ympärilleen erilaisia härpäkkeitä, suurta meluisaa ryhmää ja actionia, vaan perusturvaa ja hyväntuulisia hoitajia sekä itsensä toteuttamista turvallisissa rajoissa. Tästä saa lapsi hyvät eväät. Mutta raha se vaan jyrää tämän hyvän yli! Ja samassa tilanteessa ollaan vanhustenhuollon kanssa, siellä sitten virutaan kakkavaipoissamme, ilman riittävää hoitajakontaktia. Ja kuka/mikä voi tässä tilanteessa hyvin, valtion ja kuntien kassako? Pitkälläkin tähtäimellä?
